Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Tänne voit lähettää sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä, henkilöhakuja, linkkivinkkejä ja muuta sellaista.
Avatar
Viinka
Viestit: 85
Liittynyt: 11.08.2006 20:10
Paikkakunta: Joutseno

Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja Viinka » 26.08.2008 18:03

Hei,

Onko tämä ihan normaali käytäntö ? Kuulostaa minusta erikoiselta...

Tässä tapaus.

Pariskunta Marja-Liisa ja Adam olivat aviossa. Heillä oli 3 yhteistä lasta (perukirjoituksessa enää elossa yksi). Lisäksi Marja-Liisalla oli edellisestä avioliitosta 4 elossa olevaa lasta. Heidän isänsä oli kuollut ja hänen omaisuus jaettu.
Marja-Liisa kuoli 1908.
Marja-Liisan ja hänen edellisen miehen lapsista kolme oli jo täysi-ikäistä ja yksi 14-vuotta.

Perukirjassa jakajiksi mainitaan kuitenkin vain Adamin ja Marja-Liisan yksi elossa oleva poika sekä Adam.

Sukutarina vielä kertoo että yksi näistä täysi-ikäisistä lapsista olisi ollut hyvinkin katkera kun häntä ei ole edes pyydetty perukirjoitukseen mukaan ja muut hänen sisarensa olisivat hänen mukaansa saaneet oman osuutensa.
Tämän paperin mukaan näyttää siltä, että Marja-Liisan aiemman avioliiton lapset eivät ole saaneet yhtään mitään. :roll:

Kommentoikaahan tapausta!
-Kaisa-


**Suvut joita tutkin : Rissaset, Kåhlmannit, Foudilaiset**

joukon66
Viestit: 53
Liittynyt: 06.08.2008 08:42

Re: Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja joukon66 » 27.08.2008 10:02

Tähän voin mainita oman sukuni tapauksen pohjanmaalta. Äitini isän isän kuollessa häneltä jäi n. 10 perillistä, mutta koko tila annettiin vain yhdelle pojalle. Perukirjassa ei ole mainintaa edes alaikäisten lasten edunvalvojasta, mikä on yleensä muissa perukirjoissa mainittu. Paperista saa käsityksen, että vain ainoa täysi-ikäinen poika oli yksin paikalla ja sai kaiken omaisuuden, mikä ei kuitenkaan välttämättä ollut niin. Tarinat kertovat kuitenkin, että muille olisi maksettu oma osuus rahana, kuka, siitä ei ole tietoa. Perukirjassa ei ole rahana maksusta mitään mainintaa. Jos asia on näin, totuus voi olla toisenlainen, kuin mitä perukirjat antavat ymmärtää. Lisäksi olen kysynyt vanhoilta ihmisiltä, miten omaisuus on aikanaan jaettu, niin vastaus on ollut hyvin epämääräinen. Paljon on ollut myöhempää riitaa asioista eikä totuutta saada mitenkään enää selville. Yleensä asiapaperit antavat oikein tulkittuna asiallisen kuvan, mutta poikkeuksiakin esiintyy. Nämä sukutarinat voivat myös olla värittyneitä ajan mittaan. Voi olla, että vanhoissa perukirjoissa on tyydytty mainitsemaan vain tärkeimmät asiat, eli tilan jako. Tyttäret saivat joskus perintöna lehmän tai aitan hirret, eikä näistä ole aina mainintaa papereissa. Olen myös huomannut senkin, että perunkirjoissa ei aina ole selvää, onko omaisuus vainajan vai vainajan ja puolisonsa yhteinen. Tässäkin asiassa vanhat ihmiset ovat kertoneet hieman eriäviä tarinoita, joten johtopäätöksenäni olen vetänyt sen, että perukirjat ovat aikaanaan olleet hyvin yleisluontoisia ja epämääräisiäkin.

EevaH
Viestit: 724
Liittynyt: 23.05.2007 23:35
Paikkakunta: Mikkeli/Helsinki

Re: Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja EevaH » 27.08.2008 20:07

Eihän nää nyt ihan oikein näytä menneen. Joku lainoppinut osaisi varmaan kommentoida paremmin, kerron tässä vain havaintoja useita satoja perukirjoja kahlattuani.

Kysymyksessä jäi epäselväksi, oliko asiakirja perukirja vai jakokirja. Nämä saatettiin tehdä yhtäaikaakin, mutta yleensä ei. Jakokirja oli ymmärtääkseni vähemmän säädelty, periaatteessa perilliset saattoivat tehdä sopujaon ihan mielensä mukaan. Ainoa vaatimus näyttää olleen, että alaikäisilla pesän osakkailla oli oikeuden määräämä edunvalvoja paikalla ja että kaikki hyväksyivät sovitun jaon allekirjoituksillaan (tai puumerkeillään), holhooja alaikäisten puolesta. Aiemmin myös naimattomat (oförsörgde) tyttäret tarvitsivat holhoojan, naineilla toimi edunvalvojana aviomies. Molempien allekirjoitukset tai puumerkit otettiin pumaskaan. Usein jako tapahtui niin, että jakokirjaan merkittiin tarvittava määrä sarakkeita, peruluettelon tavarat jaettiin näihin sarakkeisiin niin että kaikki sarakkeet olivat samanarvoisia, ja sitten arvottiin sarakkeet perillisten kesken. Jos jollekin kuului tuplasti enemmän perintöä kuin toiselle, sai hän kaksi saraketta nimiinsä. Sen jälkeen jako vahvistettiin perillisten tyytyväisyyden vakuutuksilla ja toimitusmiesten allekirjoituksilla.

Perunkirjoituksesta on säädöksiä ainakin jo varhaisella 1700-luvulla, ensimmäiset ilmeisesti alaikäisten lasten perintöosuuden turvaamiseksi leski-isän tai äidin mentyä uuteen avioon. Uusperheethän olivat jopa nykyistä yleisempiä, joskin eri syistä. Lesken piti toimittaa perukirja pappilaan, jotta pääsi kuulutuksiin ja pappia, joka vihki leskiä ilman perukirjaa, uhkasi viranmenetys, ainakin säädösten mukaan. Nämä kirkonkanslian perukirjat ovatkin säilyneet paremmin kuin tuomiokuntaan jätetyt, ainakin tutkimillani alueilla, jossa niitä on jo 1600-luvulta, monesti ajalta ennen ensimmäisiä rippikirjoja. Usein näkyy perukirja tehdyn juuri kuulutuksia edeltävällä viikolla. Joskus tämmöinen perukirja kuvaa hyvin tilattoman väen vähävaraisuutta "vainajalta ei jäänyt kuin vaatteet, jotka lapset ovat jo saaneet". Ensimmäiset perukirjat ovat hiukan vapaamuotoisempia, mutta pian formaatti kiteytyi tällaiseksi:

Aika, paikka, toimitusmiehet, kenen pyynnöstä (yleensä lesken tai aikuisten lasten), vainaja ja kuolinaika (joka vanhemmissa saattaa olla muotoa "viime vuoden kynttilänmessupäivän aikaan" tai "noin kolme vuotta sitten"), perilliset (ainakin 1800-luvulla vaadittiin papintodistus, joka on usein liitteenä), myös vainajan aiempien avioliittojen lapset. Viimeisen avioliiton lapset mainitaan yleensä ilmauksella "sammanaflade barn", jotta käy selväksi, että he ovat ko. avion lapsia tai lain mukaan sellaisiksi luettavia. Tämän jälkeen todetaan toimitusmiesten jäävittömyys ja vaaditaan pesän ilmoittajaa valan velvoituksella luettelemaan kaikki vainajan kuolinhetkellä pesässä ollut omaisuus. Jos pesään kuului kiinteää omaisuutta, tuli siitä mainita, oliko se vero- vain kruununluontoista sekä oliko vainaja omistanut sen ennen avioliittoa, perinyt vai hankkinut avioliitona aikana, koska tästä riippui perillisten oikeus maaomaisuuteen.

Tämän mallin mukaan on jotensakin kaikki näkemäni 1800-luvun perukirjat laadittu. Sensijaan on vaikeampi selvittää, monestiko perukirja jätettiin kokonaan tekemättä, koska arkistot ovat aukollisia. Mitään järjestelmällistä valvontaa ei liene ollut, vaikka pappi joutui lähettämään tuomiokuntaan luettelon edellisten käräjien jälkeen kuolleista seurakuntalaisista ja silloin tällöin näkyy käräjilläkin perätyn perunkirjoituksen suorittamista. Pitäjän kirkkoherra vahti leskien perukirjojen laadintaa, mutta muutoin asian hoitaminen jäi paljolti perillisten vastuulle. Jos joku ilmoitti käräjillä, ettei perukirjaa oltu laadittu tai perintöä jaettu, määräsi oikeus kyllä uskotut miehet huolehtimaan siitä, että näin tapahtui. Ja jos valitettiin, että perukirjasta oli jätetty perillisiä tai perittävää pois, määrättiin perukirja laadittavaksi uudestaan. Eli, jos joku oli sitä mieltä, ettei perunkirjoitus tai -jako mennyt oikein, oli oikea valituspaikka paikallinen alioikeus eikä myötämielinen naapuri. Valituksiakin käsiteltiin tuomioistuimessa ja valittajana oli aika usein vainajan tyttären aviomies. Lakiosamääräys oli laissa ja kyllä oikeus edellytti sitä noudatettavan, jos valituksia tuli. Käytännössä kuitenkin tyttären osa, joka jo lain mukaan oli vain puolet "pojanosasta", jäi usein lehmään, lampaaseen, turkkiin ja vuodevaatteisiin ja useimmiten vävykin kuittasi pulinoitta saaneensa vaimolleen kuuluvan osuuden.

Avatar
Viinka
Viestit: 85
Liittynyt: 11.08.2006 20:10
Paikkakunta: Joutseno

Re: Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja Viinka » 27.08.2008 21:23

Kiitokset molemmille vastauksistanne!

Eevan todella perusteellista ja hienoa vastausta lukiessani uskonkin että tämä minulla oleva asiakirja on jakokirja. Minulla on kaksi näitä 1800-luvun lopun asiakirjaa olemassa ja molemmissa kyllä puhutaan perukirjoituksesta, mutta molemmissa on omaisuus vain listattu ja arvioitu sen arvo. Alaikäisten lasten etua on molemmissa tapauksissa ollut oma valvojansa. Tässä Marja-Liisan tapauksessa on koko omaisuus käytännössä puolitettu ja arvottu. Toisessa perukirjassa puolestaan jossa omaisuutta on reilusti enemmän, on kaikki arvioitu, mutta mitään arpomista ei mainita eikä muunlaisestakaan jaosta puhuta.

Pitää perehtyä vielä tarkemmin tuohon rahan arvoon siihen aikaan. Löysinkin yhden taulukon googlettamalla. "Rahan arvo suomessa 1860-2004".
Marja-Liisan ensimmäinen aviomies on ollut tavallinen mökkiläinen, mutta omaisuus v.1895 on ollut kuitenkin 1300mk. Onko tämä sitten ollut vähän, keskinkertaisesti vai paljon siihen aikaan ?!? Marja-Liisalla puolestaan jäämistön omaisuus oli ainoastaan 74€ vuonna 1909.
Ehkä olisin kuvitellut että myös rouvan omaisuus olisi karttunut siinä samassa kun miehenkin. :roll: Ero on kuitenkin jonkinmoinen vaikka rahanarvon muutoksen ottaa huomioon tuon löytämäni taulukon perusteella.

...pohtiminen jatkuu...
-Kaisa-


**Suvut joita tutkin : Rissaset, Kåhlmannit, Foudilaiset**

joukon66
Viestit: 53
Liittynyt: 06.08.2008 08:42

Re: Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja joukon66 » 28.08.2008 09:48

No osaako kukaan kertoa, ilmoitettiinko perukirjassa vainajan omaisuus vai molempien? Nimittäin äidin isän perukirjassa 1930-luvulla on ilmeisesti puurot ja vellit sekaisin. Rukkia ei ole mainittu, ehkä siksi, koska se oli leskivaimon omaisuutta. Mutta liinavaatteet on mainittu, samoin astiat ym. naisellista omaisuutta. Hämmästyttävää on se, että erinimisiä tiluksia oli neljä, osa yhteistä omaisuutta kauppakirjojen mukaan, osa leskivaimon perintöä ja osa miehen ostamaa ja omistamaa. Kaikki on kuitenkin luetteloitu.

Miksi näin??

EevaH
Viestit: 724
Liittynyt: 23.05.2007 23:35
Paikkakunta: Mikkeli/Helsinki

Re: Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja EevaH » 28.08.2008 15:24

Näin uusia perukirjoja en ole nähnytkään. Taas tarvittaisiin lakimiestä kertomaan, mitä perintölaki asiasta sanoi.
Olen itsekin joskus ihmetellyt, millä perustein tietyt kapineet merkittiin tai ei merkitty perukirjaan. Mutta omien havaintojeni mukaan eivät astiat ja liinavaatteet olleen eritysen "naisellista" omaisuutta, kyllä kai niitä miehetkin käyttivät. Periaatteessa kirjattiin kai sekä vainajan henkilökohtainen omaisuus, että perheen yhteinen omaisuus.
Ja maaomaisuus näyttää tulleen luetteloiduksi riippumatta siitä, kummalle se kuului. Vain, jos vainajan vanhemmat olivat elossa, katsottiin heidän omistavan talon ja sen yhteisen omaisuuden ja niinpä esim. miniän kuollessa listataan vain hänen omat vaatteensa ja myötäjäislehmä ja/tai lammas. Mutta joskus näkyy miesvainajan peruluettossa naisellisia vaatekappaleita ja päinvastoin, eli mitään tarkkaa sääntöä ei liene ollut.

joukon66
Viestit: 53
Liittynyt: 06.08.2008 08:42

Re: Perukirjaa ihmettelen jälleen...

Viesti Kirjoittaja joukon66 » 29.08.2008 09:24

Tähän johtopäätökseen itsekin olen tullut. Vaikka omaisuus on ilmoitettu niin, "ettei mitään ole ehdolla tai tahdolla pois jätetty", on mahdollista, että kaikkea ei ole kovin tarkasti perukirjaa tehdessä harkittu. Todistajatkaan eivät varmaan ole voineet tietää, tuleeko kaikki omaisuus mukaan luetuksi. Esimerkkinä voi mainita jälleen sukutapauksen, jossa isän omaisuus jaettiin perillisille aivan sääntöjen mukaan. Kaksi perillistä asettuivat sitten asumaan samaan taloon. Vuosikymmeniä myöhemmin kun toinen heistä kuoli ja tuli perukirjoitus, niin kuka ihme voi tietää, mikä on kenenkin sellaisen kaatopaikan keskellä? Perukirjat perustuvat mielestäni ihmisten hyväuskoisuuteen ja pitkälti rehellisyyteen.

Mitä noihin maa-asioihin tulee, niin tarkistin äidin isän perukirjasta, että yhteinen tila oli arvostettu puoleen hintaan siitä, mitä he olivat aikanaan kauppakirjan mukaan maksaneet. Näinhän sen tulisikin merkitä. Mutta leski-vaimon perintötila on merkitty kokonaan eikä sillä ymmärtääkseni ole ollut minkäänlaista miehen osuutta.

Vastaa Viestiin