Hankasalmen Tiitisten ja Heimosten tuntijoille

Tänne voit lähettää sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä, henkilöhakuja, linkkivinkkejä ja muuta sellaista.
eruppa
Viestit: 5
Liittynyt: 01.03.2008 17:22
Paikkakunta: Pori

Hankasalmen Tiitisten ja Heimosten tuntijoille

Viesti Kirjoittaja eruppa » 02.03.2008 17:48

Huomenet täältä Porin suunnalta.

Aluksi lyhyt esittäytyminen. Olen Erkki Ruppa, 65-vuotias eläkeukko Porista. Sukututkimus on kuulunut harrastuksiini pian 30 vuotta. Lisäksi minulla on monia muita harrastuksia, jotka pitävät aika tuoreen eläkeläisen kiireellisenä.

Minun sukujuureni eivät kuitenkaan liity Lounais-Suomeen, vaan tuo esivanhempieni alue ulottuu noin 100 km leveänä kaistana Kokkolan seuduilta Karjalan Kannakselle. Sukupuuni kannalta keskeisiä pitäjiä ovat Laukaa, Kangasniemi, Hankasalmi, Pieksämäki ja Jyväskylän pitäjä. No, tästä on se riesa, että olen kautta aikojen joutunut toimimaan kaukolainattujen mikrofilmien varassa, mikä tietysti hankaloittaa ja hidastaa sukujuurien selvittelyä. Väestökirjanpidon digitalisointi on kannaltani siis todella hieno asia.

Sitten itse asiaan. Yritän selvitellä Pieksämäen haudankaivajan Adam Tiitisen , synt. 5.2.1808 vanhempia. HisKin mukaan he ovat Mikko Tiitinen ja Eeva Puranen ja Mikko Tiitinen toimi HisKin mukaan Pieksämäen pappilan torpparina.Ongelma on vain se, ettei sen enempää Pieksämäen rippikirjoista kuin lastenkirjoistakaan löydy tuon nimistä torpparipariskuntaa pappilan torppareiden yhteydestä.Näin ollen, koska syntymäaikoja en ole saanut selville, en ole voinut jatkaa noita Tiitisiä kauemmas menneisyyteen.Sattuuko joku tuntemaan tuon Mikko Tiitisen ja hänen asuinkylänsä?

Tuolla Aatami Tiitisellä oli tytär Loviisa, synt. 28.1.1850 Pieksämäki. Loviisan mies oli David Juhonpoika Heimonen, synt. RK 3.6.1843. Tuo pariskunta vihittiin 1869, kun he toimivat Hankasalmen pappilassa Hankamäki 13:ssa renkinä ja piikana.Tuon Davidin vanhempia en ole onnistunut löytämään. Hankasalmelta ei Juho Heimosta löydy. Naapuripitäjässä Rautalammilla löytyy kaksikin iältään sopivaa Juho Heimosta, mutta kummallakaan ei ole lastenkirjojen mukaan David nimistä poikaa. Sattuuko jollakin Heimosten tutlijalla olla valmis vastaus tietokannassaan tuohon kysymykseeni?

Jenni
Viestit: 17
Liittynyt: 02.12.2007 19:37

Samoja Tiitisiä?

Viesti Kirjoittaja Jenni » 07.03.2008 22:24

Hei.

Mahtaakohan samaan sukuun kuulua myöskin Susanna Johanintytär Tiitinen? Susanna s.4.11.1832, k.3.4.1923, puoliso Adam Öhman. Pariskunta vaihtoi sukunimekseen Kosonen joskus 1900 alku vuosina. Susanna oli mummoni äidin äidin äiti.

EevaH
Viestit: 724
Liittynyt: 23.05.2007 23:35
Paikkakunta: Mikkeli/Helsinki

Viesti Kirjoittaja EevaH » 07.03.2008 23:53

Hei eruppa

Olethan tietoinen Jarmo Ahlstrandin toimittamasta Tiitisten sukukirjasta,
joka ilmestyi joskus vuosi, pari sitten. Luultavasti saisi kaukolainaan,
oli ainakin Mikkelin kirjastossa. Aika paljon myös vanhempien aikojen
Tiitisiä, ainakin Pieksämäeltä.

Jarmo Ahlstrand: Tiitisten sukukirja I

terv. Eeva Häkkinen

eruppa
Viestit: 5
Liittynyt: 01.03.2008 17:22
Paikkakunta: Pori

kiitos vastauksista

Viesti Kirjoittaja eruppa » 09.03.2008 10:30

Hei!

Taidanpa kaukolainata tuon Tiitisten sukukirjan, ei siinä ainakaan mitään häviä.

Tuon David Juhonpoika Heimosen epäilen syntyneen Leppävirralla. En vielä ole ehtinyt tarkistaa syntyneiden luetteloa. Suonenjoelta muutti 1831 Leppävirralle muuan Juho Heimonen, joka voi olla hakemani isä. Leppävirran seurakuntaa ei ole HisKissä ja sitten tuon seurakunnan syntyneiden luettelot ovat monen vuosikymmenen ajalta tuhoutuneet, eli ne eivät voi HisKiin tullakaan. :lol:

yst. terv. Erkki Ruppa

maijaliisa
Viestit: 305
Liittynyt: 23.09.2006 20:42
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja maijaliisa » 09.03.2008 11:49

Minuakin kiinnostaa, mistä Daavid tuli sekä hänen vanhemmat. Jos löydät, niin olisin iloinen saadessani tiedot. Minun ensimmäinen merkintä Daavidista on rippikirja 1865 s. 51.
Maisa
Maisa Taipale
Helsinki

eruppa
Viestit: 5
Liittynyt: 01.03.2008 17:22
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja eruppa » 20.03.2008 21:17

Hei!

Tuon Loviisa Tiitisen äiti löytyi Tiitisten sukukirjan avulla. Olin pannut hänelle väärät vanhemmat, eli Loviisa oli au. ja äiti oli Ulla Juhontytär Tiitinen. HisKi tuntee hänen äitinsä Liisana, joka oli Ullan kaksoissisar, mutta lastenkirjoissa Ulla on selkeästi Loviisan äiti.

Tuo David Heimonen ei löytynyt Leppävirralta. Siellä Juho Heimonen avioitui 1841 Leena Kaarina Hukkasen kanssa, mutta yhtään lasta heiltä ei Leppävirralta, eikä sivumennen sanoen muualtakaan HisKi:n avulla löydy. No, homman vaikeushan on yksi sukututkimusharrastuksen hienoja puolia.

Pääsiäisterveisin. ER

eruppa
Viestit: 5
Liittynyt: 01.03.2008 17:22
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja eruppa » 23.03.2008 10:10

Hei!

Tiitisten sukukirjan mukaan tuon Susannann isä oli Juho Ristinpoika Tiitinen, synt 1796 Vesanto, Vesamäki, Tiitilä. Puoliso oli Kaisa Mikontytär Korhonen, synt. 1797. Tuo perhe on Tiitisten sukukirjassa numero 440 ja sukujuuret selviävät kirjasta 1500-luvulle asti.

ER

Jenni
Viestit: 17
Liittynyt: 02.12.2007 19:37

Re: Hankasalmen Tiitisten ja Heimosten tuntijoille

Viesti Kirjoittaja Jenni » 16.05.2008 22:59

Minkä verran mahtaa löytyä tietoa Juho Tiitisestä ja Kaisa korhosen jälkeläisistä? Ja mistä?

eruppa
Viestit: 5
Liittynyt: 01.03.2008 17:22
Paikkakunta: Pori

Re: Hankasalmen Tiitisten ja Heimosten tuntijoille

Viesti Kirjoittaja eruppa » 17.05.2008 11:22

Hei!
:D
Osta tai lainaa tuo Tiitisten sukukirja. Ahlsrand on tehnyt tosi hyvää työtä Tiitisten suhteen ja Tiitiset löytyvät osaksi nykypäivään asti .

Ahlstrandin kirjoissa on jonkinverran virheitä puolisoiden osalta (kukapa pystyisi virheettömään sukututkimukseen) , eli Tiitisten puolisot kannattaa "varmennustarkistaa".

Erkki Ruppa

Vastaa Viestiin