Rikosluettelot

Keskustelua digiarkistosta ja muista netistä sekä Suomesta ja maailmalta löytyvistä arkistoista.
vepesi
Viestit: 15
Liittynyt: 12.01.2010 21:08

Rikosluettelot

Viesti Kirjoittaja vepesi » 01.03.2010 22:29

Asioidessani muissa merkeissä kotipaikkakuntani seurakuntavirastossa, satuin kysäisemään mahdollisuutta tutustua rike- tai rikosluetteloihin koskien esivanhempieni kohdalla rippikirjoissa esiintyviä rikemerkintöjä. Aikomus tyrmättiin täysin, eikä edes ehdotukseni siitä että he tutkisivat ja antaisivat minulle tulokset, ottanut tuulta purjeisiin. Kysyessäni syytä siihen minulle vastattiin että näin on päätetty. Ei kerrottu kuka on päättänyt ja millä perusteilla. Kirkkoherra, kirkkovaltuusto, vai kuka? Onko olemassa jokin lakipykälä mihin vedoten ne sen voisivat tehdä? Minun käsittääkseni salassapitopykälä koskee vain 100:a vuotta nuorempia tietoja, tai joissain tapauksissa rajana taittaa olla 125 vuotta. Digiarkistossakin on joidenkin seurakuntien rikosluettelot esillä n. 1880-luvulle asti. Minunkin tutkimukseni olisivat koskeneet 1880-lukua ja sitä vanhempia aikoja.

Mikäli seurakunnan työntekijöillä ei ole minkään lain suomaa valtaa kieltää niiden tutkiminen, minkä instanssin puoleen minun olisi paras kääntyä saadakseni asiaan korjauksen?

V-P Sillanpää

Anne
Viestit: 185
Liittynyt: 12.08.2006 11:51

Re: Rikosluettelot

Viesti Kirjoittaja Anne » 02.03.2010 14:09

Ottaisin yhteyttä kirkkoherraan ja jos asia ei etene, niin pyytäisin kirjallisena mihin kielto perustuu. Suomen Sukututkimusseura antaa apua jäsenilleen tällaisissa kysymyksissä.

vepesi
Viestit: 15
Liittynyt: 12.01.2010 21:08

Re: Rikosluettelot

Viesti Kirjoittaja vepesi » 04.03.2010 10:28

Kiitos. käväisenpä joku päivä vähän jututtamassa kirkkoherraa

K.Tschokkinen
Viestit: 52
Liittynyt: 12.01.2011 11:24

Re: Rikosluettelot

Viesti Kirjoittaja K.Tschokkinen » 27.09.2011 18:39

Moi,

Minä sain omaa tutkimustani koskevan rikoskirjamerkinnän vuodelta 1888 ihan sähköpostitse. Toimistosihteeri kävi arkistossa lukemassa merkinnän ja ilmoitti rikoskirjan tekstin minulle ja ihan ilmaiseksi. Eriäviä käytäntöjä näkyy olevan, harmi!

Vastaa Viestiin